Seuranmestaruuskisat by Westerlinko

Perjantaina 24. elokuuta koitti vihdoin se päivä, kun Aviaattorit pääsivät lähtemään kohti seuranmestaruuskilpailuja Jyväskylän ja Kuopion välimaastoon. Kolme autollista seuran jäseniä suuntasivat nokkansa kohti Jyväskylää aamuyhdeksän aikaan. Porukka saatiin kasaan Laajavuoren radalle virittelemään viikonlopun kisatunnelmaa pienellä panoksella. Mäkinousujen jälkeen jengi poikkesi täyttämään energiavarastonsa, ja matka jatkui koilliseen kohti Suonenjoen ”pirkkumetsää”.

Yksi autolasti jatkoi radan ohitse mökille, jossa viikonlopun yöpymiset tulisi tapahtumaan porukan osalta. Mökin tarjosivat Jukka ja Oskari Tarvainen Konneveden rannalta. Jätkät saivat mökin käyttökuntoon ja paljun lämmityksen aluille, jonka jälkeen hekin saapuivat radalle. Samaan aikaan neljäs, päivälähdön auto, saapui Suonenjoelle, jolloin megalomaaniset turnajaiset saivat alkaa. Nopea 18-väyläinen par3-rata saatiin pelattua hyvine tuloksineen ennätysvauhdilla, jonka vuoksi syntyi mahdollisuus vielä mennä testaamaan Rautalammin rata mökin lähistöltä. Viimeiset väylät pelattiin pilkkopimeässä yhteisvoimin valoja näyttäen. Koko lössi saapui mökille klo 22 jälkeen, jolloin alkoi saunan ja paljun lämmitys sekä ruoanlaitto. Ilta kului rattoisasti heittoja muistellen.

Rautalammin viimeiset väylät pelattiin pilkkopimeässä.

Seuraavana aamuna kello soi 7.00, jonka jälkeen miehistö oli syöneenä lähtövalmis jo yllättävän nopeasti tunti heräämisen jälkeen. Taisi olla porukka intoa piukassa päivän koitoksiin. Reilun tunnin matka vei Kuopion keskustaan Huuhanmetsään. Kolean ja sateisen aamun siivittämänä neljä ryhmää starttasivat ykköstiiltä tulosjärjestyksessä. Yhdeksän lämpöastetta, ajoittainen vesisade sekä puutavaran määrä toi monipuolisia tuloksia koko porukalle. Kierroksen jälkeen märät kamppeet vaihdettiin kuiviin ja siirryttiin ruokatauon kautta Kuopion yläpuolelle Siilinjärvelle. Tarinalaaksossa sää alkoi näyttämään paranemisen merkkejä. Loppukierroksen aikana saatiin nähdä jo pieni valonpilkahdus taivaalta pilvien lomasta.

Mökille palattiin pitkien siivutusten jälkeen jo pari tuntia perjantai-iltaa aikaisemmin. Siellä saatiin päivänvalossa vielä lämmittää saunaa sekä pitää pieniä skaboja. Puttikisa sekä tutkaan heitto suoritettiin jo puoliksi Rautalammin kierroksen tapaan pimeässä. Putit tuntuivat kuitenkin osuvan valaistuun koriin  kuten normaalistikin. Jengi näytti jo väsymyksen merkkejä hieman aikaisemmin kuin edellisenä iltana.

Sunnuntaina kukonlaulu alkoi taas seitsemältä. Mökki tuli siivota sekä kamat pakata. Autolastilliset aviaattoreita saapuivat kuitenkin jo 10 aikaan Peurunkaan. Finaalipäivä alkoi pienellä kastelulla, jonka jälkeen viimeisetkin viikonlopun sateet olivat tippuneet alas aviaattorien yläpuolelta. Peurunka tarjosi hienon radan sekä hyvät ruoat.

Viimeinen etappi häämötti Jyväskylän paremmalla puolella, Keljonkankaalla. Siellä tämän jengin lisäksi tavattiin oikeastaan ensimmäistä kertaa muutakin heittokansaa. Viimeiset sijoitukset ratkaistiin ja koko voittava ryhmä pysähtyi Keljonkankaan ABC:lle palkitsemaan viikonlopun onnistujat. Tasoitustuloksen voiton nappasi Ari Olkinuora. Mökin paras puttaaja oli kotikenttäedulla Jukka Tarvainen ja kovimman draivin raapaisi Jukka Timonen. Raakatuloksen vei sama mies kuin viime vuonna eli Oskari Tarvainen. Toinen sija meni Tuomas Westerlingille ja kolmas Mikko Juolalle. Myös Jukka Tarvainen sai palkinnon loistavan majoituspaikan tarjoamisesta. Oskari Tarvainen nosti pokaalin ABC:n kattoon ja tägit laitettiin jakoon.

Ryhmä kasassa ennen finaalikierrosta Keljonkankaalla.

Kaikki olivat tyytyväisiä reissuun sekä omiin ja muiden saavutuksiin. Varmasti jo hieman väsynyt porukka käänsi nokkansa kohti Pirkkalaa, jossa jokainen ansaitsi lepoa ja kodin omaa rauhaa. Reissu oli kaikessa kokonaisuudessaan täysin onnistunut ja kaikilla oli mukavaa. Tulevaisuudessa tullaan varmasti järjestämään samanlaisia kinkereitä säännöllisesti Aviaattorien sankarien välillä. Vasta hankitussa kiertopalkintopokaalissa on tilaa vielä monille uusille mestareille!

Terveisin,
Tuomas ”Westerlinko” Westerling