Pirkkala DiscGolfPark on taas käytössä!

Tänään saimme seuran Facebook-ryhmän kautta kuulla hieman yllättäviä, mutta erittäin mieluisia uutisia. Kunta on tuonut korien alaraudat takaisin! Eikä siinä vielä kaikki. Korien lisäksi seuramme tuorein jäsen, Kristian Kujansuu, oli käynyt avaamassa kaikki tiipaikat 🙂 Mies itse kuvaili urakkaa näin:

”Neloselta kun lähti putsaamaan, niin meinasin että nopea homma . Vitonen täysin sula, kutosella kevyt loska. Seiskalla meinasin, että palaanko takaisin ja viikonloppuna uudestaan. Lapio jäähän ja kohtuu vaivalla lähti lohkeamaan. Eikun loput tiit läpi samalla kaavalla. Pari tuntia meni vapaaehtoistyössä kun vaimo hoiteli omaa vapaaehtoistyötään partion merkeissä.” -Kristian

Aviaattoreiden ja kaikkien tätä jo pitkään odottaneiden puolesta, kiitos Kristian! Radalla tavataan.

Ja tähän loppuun vielä muutama kuva päivän aikaansaannoksista.

Nelosen tii houkuttelee ohikulkijoita heittelemään.

Nelosen tii houkuttelee ohikulkijoita heittelemään.

Ylämäkiväylällekin saa jo hyvän vauhdin.

Ylämäkiväylällekin saa jo hyvän vauhdin.

Jäätä on vielä poluilla.

Jäätä on vielä poluilla.