Tänään pidettiin kauden ensimmäiset viikkokilpailut, joissa pelattiin 2 kertaa 10 väylää. Väylät 5 (se par 4) sekä 11 jätettiin pois eli par 30 per kierros.
Paikalle saapuu 20 pelaajaa. Tällä kertaa pelkästään avoimen sarjan pelaajia, mutta toivottavasti viime kesän tapaan kisoihin saadaan paljon myös junioireita ja enemmän naisia.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen kilpailua johti Aviaattorien Oskari Tarvainen (-4). Yhden heiton päässä takaa-ajoon lähti Mikko Putaja (-3) ja kolmantena vielä heiton päässä Kalle Lunkka (-3).
Toisella kierroksella TFS:n pj Putaja heitti yhdessä Marko Ylitalon kanssa kisan kovimman kierroksen eli -5 ja näin Putaja sai Tarvaisen kiinni. Jaettu ykkössija kokonaistuloksella -8 ratkottiin Tarvaisen ja Putajan kesken lopulta väylän 12 sudareilla, joista voiton hyvällä putilla nappasi Putaja.
Tässä kilpailun top 5. Kaikki tulokset löytyvät Skoorin.comista:
Lisäksi kilpailussa pelattiin kahden kierroksen CTP kisa väylällä 12. Tämän kilpailun ja siten Frisbee Servicen lahjakortin voitti Ville Viitanen 68 cm päähän tolpasta jääneellä ensimmäisen kierroksen heitolla.
Onnittelut voittajille!
Viikkokisoja tullaan jatkamaan torstaisin, mutta vielä ei olla päätetty mistä päivästä lähtien. Seuraa siis ilmoittelua täällä seuran sivuilla tai facebookissa.